Kesä on kulttuurin tuottamiseen erikoistuneet Anya Pron sesonkiaikaa.  Kun heinäkuu hiljentää monet organisaatiot, Anya Pro tuottaa ja valmistelee tulevaa vuotta.  Kevään ja alkukesän aikana valmistelimme erilaisia verkkotapahtumavaihtoehtoja ja toteutimme Kuopio Juhlii verkkosivu-uudistuksen. Videoiden käyttö on lisääntynyt ja interaktiivisuus niin tapahtumia toteuttavien kuin suunnittelevien välillä lisääntynyt. Myös merkitysten pohtiminen on noussut entistä tärkeämmäksi: Miksi kehottaisimme ihmisiä kokoontumaan yhteen koronapandemian aikana? Mitä lisäarvoa kokoontuminen tuo suhteessa riskeihin.

Ensi viikolla alkaa Kuopio juhlii, jonka aloittaa oma tapahtumamme Taidetori. Tapahtumat näyttävät toteutuvan perinteisesti, tosin koronaetäisyyksillä. Tapahtumissa yhdistämme taidetta ja muotoilua erilaisissa olomuodoissa. Olennaista on osallistuminen  ja tekeminen, erityisesti omista lähtökohdista toteutettu tekeminen. Näille kohtaamisille palvelumuovailemme rakenteita  erilaisilla tuottamisen työkaluilla.

Kuopio Juhlii 6.8.-6.9.2020  on yhteisöllinen, luova, yllätyksellinen ja eri alueilla oman näköisensä kaupunkifestivaali, joka levittäytyy eri puolille kaupunkia kuukauden ajan.  Festivaali tekee Kuopiosta yhden suuren kohtaamispaikan. Kuopio Juhlii tehdään yhdessä! Tänäkin vuonna Kuopio juhlii koko kuukauden ajan,  kuitenkin yleiset ohjeet ja rajoitukset huomioon ottaen.
Tapahtuman koordinointi tehdään toimeksiantona Kuopion kaupungin hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen kansalaistoiminnan yksikköön. Tuottajana toimii Henna Halmetvaara  & tuotannon johdosta vastaa Anja Lappi

Tiedottaminen on arkiduunia!

Moni tuottajaksi valmistunut ja viestinnässä työskentelevä henkilö törmää aika ajoin tähän lauseeseen: ” Siis miks tästä ei olla tiedotettu” Tai ootteeko hei tiedottanu missään tästä? Siihen ohjaamme aina Anya Prossa vastaamaan kohteliaasti, että olemme, mutta hienoa, jos sinä kertoisit, miksi tieto ei ole sinua kohdannut? Tai voimmeko kohteliaasti kysyä, mistä tiesit tulla tänne esitykseen tai tapahtumaan?

Radio ja telkkari & vahva some ovat varmastikin parhaat kanavat. Sittenpä todella hyvin menee puskaradiolla – vertaistuki etenkin kulttuurissa toimii, uskalletaan lähteä liikkeelle, kun joku muu on jo antanut luvan sanomalla, että kyllä se on hyvä.

Vahva näkyvyys saavutetaan television kautta.
Tässä yksi esimerkki

Anya Pro tarjoaa tiedotuspalvelua, kysy lisää!

Apua! Kesä tulossa ja pitäisi valita, miten edetä tapahtumien osalta. Tehdäänkö verkkotapahtumia, livetapahtumia vai verkkolivetapahtumia?  Vai ei mitään? Vai jotain muuta? Ainakin jotain muuta, nyt ei kannata lamaantua!

Anya Productionsille ja kaikkia kulttuuria tuottaville toimijoille koronapandemia on näytön paikka. Me jos ketkä olemme toimijoita, joilla on osaamista projektinhallintaan, sisällön tuottamiseen ja uuden luomiseen. Tämä on myös mikrotapahtumia tuottavien taiteilijoiden näytön paikka!

Toki välillä puuskuttaa ja kahvia kuluu.

Anya Pro tuottaa vuonna 2020  toimeksiantona kulttuuriorganisaatioita, kouluttaa ja  Kuopio Juhlii tapahtumakokonaisuutta  sekä omaa kulttuurifestivaalia Taidetoria.  Normaalisti ohjelma alkaisi olla kesän korvalla jo kasassa, mutta nyt vaihtoehtoja on ainakin kolminkertaisesti ja mitkään niistä ei ole varmoja!  Tuottamisvaiheessa olemme palaveeranneet  Teamsin ja Zoomin kautta, projektin hallinnassa meillä on ollut käytössä Trello   ja dokumentteja kulkee niin sähköpostissa, jaettuna Drivessä, Whatsupissa ja tietenkin puhelimitse. Ja silti tuntuu,  että paletti välillä meinaa levitä!

Tuntuuko tutulta? Jos haluat tukea tuottamiseen ratkaisuihin,  ota yhteyttä! Anya Pro auttaa kulttuurituottamisen kaikissa prosesseissa, erityisesti osaamme kutoa uusia tekijöitä, ideoita ja palveluja yhteen tuoreella tavalla. Ja muista. Joskus yhden tunninkin porukalla miettiminen kirkastaa ajatukset! Yksin ei kannata jäädä.

Voit ottaa meihin yhteyttä Sinua askarruttaviin kysymyksiin,  koski ne sitten tekijänoikeusasioita, tuottamista, esitysideaa, somepalveluja, taitoa  tai kulttuuriorganisaation kehittämistä. Tarjoamme myös hallitustyöskentelyyn, apurahojen hakemiseen tai toimintasuunnitelmien liittyvää ohjausta.

Katso tästä palvelumme. Sparraukset alk 60 + alv €/ h, lipunmyynti tai perustuottaminen 30 +alv / h. Isommat tuotannot sopimuksen mukaan. Yhteydenottopyynnön voit lähettää tästä.

Ihanaa kesää!

Toivoo  Anya Productions

Anya Productions on vuonna 2009 perustettu kuopiolainen kulttuurin kehittämiseen ja tuottamiseen erikoistunut yritys.  Toimimme ulkoistettuna tuottajana hoitaen sopimuksen mukaan aina ideasta lopputoteutukseen, yhdessä taide- ja kulttuurialan huippuverkostomme kanssa. Toimimme myös  laajasti koko kulttuurikentän  kehittäjänä.

 

Kulttuuripalvelujen tuottaminen, vaihtoehtoja ja työkaluja

Kulttuuripalvelujen järjestäminen on monella kunnalla pöydällä: miten huolehtia laadukkaasta, tasa-arvoisesta ja uudistuvasta kulttuuripalvelusta kunnissa, missä moni muu tehtävä vaatii omansa ja kulttuuripalveluja uhkaa leikkurit.

Kulttuuripalvelujen tuottaminen, vaihtoehtoja ja työkaluja tarjoaa nimensä mukaisesti konkreettisia malleja ja keinoja arjen kehitystyöhön. Koulutus on suunnattu järjestöille, yrityksille, kuntien kulttuuritoimijoille ja organisaatioille ja kaikista aiheesta kiinnostuneille. Kehitystyön aikana löydetään uusia malleja tuottaa yhteistyössä monialaisesti kulttuuripalveluja.
Kehitysössä toteutetaan kaikille alkuarviointi, jonka pohjalta kukin osallistujaorganisaatio kehittää omaa kohdetta. Tämän lisäksi hyödynnetään mm. Kulttuuri kunnan toiminnassa -tiedonkeruun aineistoa, millä selvitetään hyvinvointia ja terveyttä edistävän kulttuurin toimenpiteitä, resursseja ja käytäntöjä kunnassa. ( thl.fi)

Kulttuuripalvelujen tuottaminen, vaihtoehtoja ja työkaluja-kehitystyössä lähestytään paikkakunnan kulttuuritoimintaa yhteisenä, koko paikkakunnan elinvoimaa kehittävänä kokonaisuutena: Tilannearvio toteutetaan toteuttamalla ennakkoon sähköinen kysely, havainnoimalla, tutustumalla palveluihin sekä yhteisillä ohjatuilla kohtaamisilla. Tämän jälkeen määritellään sisältötoiminnat, käydään kunkin tahon roolit, tavoitteet ja huomiot kyseisestä toiminnasta. Prosessin aikana kootaan huomiota kehitettävistä kohteista ja laaditaan tulevaisuuden visiota. Kehittämisessä käytetään palvelumuotoilua, kyselyjä, mysteryshoppausta, workshopeja ja tulevaisuuden tutkimuksen perustyökaluja.

Kehittäminen valittavissa eripituisina moduuleina alkaen yhden päivän kehittämisestä. Palvelu toteutetaan Teams tai Zoom alustoilla. Kysy lisää: info@anyapro.fi.

HURME – SHAKESPEARE – VERIGREIPPI: TROILUS JA CRESSIDA
SEKSIÄ, VÄKIVALTAA, OVELA JUONI JA NEROKKAITA REPLIIKKEJÄ: TROILUS JA CRESSIDA ON EDUSTAVA ESIMERKKI MAAILMAN PARHAAN NÄYTELMÄKIRJAILIJAN TUOTANNOSTA.

VERIGREIPPI-ryhmän Troilus ja Cressida on jäntevä sovitus neljälle näyttelijälle WILLIAM SHAKESPEAREN hauskasta, toiminnallisesta ja, kirjoittajalleen tyypilliseen tapaan, melko lohduttomasta näytelmästä. Troijan sodan ratkaisun hetket ovat koittaneet. Troijan totinen Troilus joutuu katsomaan, kuinka hänen tyttöystävänsä Cressida muilutetaan poliittisena vaihtotavarana lipevien kreikkalaisten leiriin. Hämmentävää tapahtumaketjua hämmentävät tehokkaasti myös liukas diplomaatti Pandaros ja Shakespearen kaikkien aikojen törkein totuuden torvi, narri Thersites.

Verigreippi-ryhmän muodostavat Tanssiteatteri Minimin perustajanaiset JOHANNA KEINÄNEN, ANJA LAPPI ja LIISA RUUSKANEN. Kokoonpanoa on vahvistettu näyttelijä-kirjailija MIKO KIVISELLÄ sekä JAANA KURTTILALLA, joka vastaa esityksen visuaalisesta suunnittelusta. Esityksen ohjaa JUHA HURME, ohjaaja-asistenttinaan VESA KIVINEN.

TEOSTIEDOT
OHJAUS: Juha Hurme
OHJAAJA-ASSISTENTTI: Vesa Kivinen
ESIINTYJÄT: Johanna Keinänen, Anja Lappi, Liisa Ruuskanen, Miko Kivinen
VISUAALINEN SUUNNITTELU: Jaana Kurttila
KUVAT: Jenny Juntunen

ESITYSTIEDOT
KE 4.12. klo 19
PE 6.12. klo 15
LA 7.12. klo 20
SU 8.12. klo 13 & 18

Esitykset tapahtuvat Kino Kuvakukossa, Vuorikatu 27, 70100 Kuopio

Liput: 24,00 € (aikuinen) / 13,50 (opiskelija, eläkeläinen, työtön TEME)

Esiintyminen ja esilläolo? Ryhmän edessä toimiminen? Porukan innostaminen ja rohkaisu?
Tuleville ripari-isosille pidetyssä aamupäivän koulutuksessa käytin läpi erilaisia kivoja, helppoja ja kaikille sopivia harjoituksia, joita ohjaajat voivat sitten omassa työssään käyttää hyväksi. Esiintymiskoulutukset, kysy lisää info@anyapro.fi

20.1.2020

Kehittäminen on innostavaa ja kun sitä saa tehdä montivoituneen porukan kanssa ja vielä kulttuurin parissa, ei voi kun olla iloinen;)
Syksyn aikana on tehty töitä Kuopion keskustassa sijaitsevan Kulttuuriareena 44:sen toimintamallin, tilojen, varauskäytäntöjen parissa ja pian lanseerataan työn pohjalta kehittämisehdotus, jota toivottavasti päästää myös toteuttamaan!
Nuorisotilat, joka Kulttuuriareena 44kin on, ovat viime vuosina olleet tilanteessa missä on muutettava tapoja toimia, jotta itse kohderyhmä elikäs nuoret löytäisivät ovesta sisään!
Ja miten sitä kehittämistä tehdään? Kehitetään käyttäjälähtöisesti palvelumuotoilun menetelmillä, tutkitaan nuorisotyön ajankohtaisia tutkimuksia, selvitetään mahdollisuuksia, sidosryhmiä, benchmarkataan muiden kaupunkien malleja. Ja juu, palavereissa piirretään fläppitauluun ja postittejä liimaillaan:).
Kehittämistä on tehty ryhmissä ja projektia on liidannut työpari Kirsi & Anja yhteistyössä 44:sen henkilöstön, johtoryhmän ja mahtavien nuorten kanssa. Anya Pron yrittäjän Anjan vahva kokemus kulttuurialan tuottajana sekä monialaisten .ryhmien johtajana yhdistettynä Kima Creativen Kirsin kirkkaaseen muotoiluajatteluun on muodostanut.
Kerrotaan lisää!

Yhteistyössä Kuopion kaupungin Nuorisotoimi ja KimaCreative.

Kuopio Juhli koko kuukauden!

Katso lyhyt video tästä. Kuopio Juhlii uudistui ja juhli tänä vuonna kokonaisen kuukauden 8.8.-8.9.2019! Kuopio Juhlii on yhteisöllinen kaupunkifestivaali, johon kaikki kuopiolaiset ovat tervetulleita mukaan. Kuopio Juhlii on monimuotoinen, luova, yllätyksellinen ja eri alueilla oman näköisensä kaupunkifestivaali, joka levittäytyy eri puolille kaupunkia. Mukana on erilaisia tapahtumia naapuruston lettukesteistä ja pihakirppiksistä teatteriin ja konsertteihin. Festivaali tekee Kuopiosta yhden suuren kohtaamispaikan.

Anya Production koordinoi Kuopio juhlii – kokonaisuuden. Katso lisää huikeasta tarjonnasta www.kuopiojuhlii.fi

PS. Vuoden 2020 suunnittelu on alkanut, 6.8.2020-6.9.2020.
Ota yhteyttä! Toimijat voivat ilmoittaa omaa ohjelmaansa mukaan lomakkeella, joka löytyy osoitteesta www.kuopionseina.fi. Toimijat voivat myös pyytää tapahtumatuottajatiimin suunnittelemaan tapahtumaa ottamalla yhteyttä info@kuopiojuhlii.fi. Ohjeita ja tietoa löytyy sivulta www.kuopiojuhlii.fi

Iloa & valoa Savilahdessa -tapahtumassa oli iloista tunnelmaa, riemastuttavaa puuhaa työpajoissa, jännittäviä seikkailuja, inspiroivia taide-elämyksiä, ihastuttavia eläimiä sekä paljon muuta nähtävää ja koettavaa kaiken ikäisille kävijöille . Tervetuloa Savilahteen lauantaina 7.9.2019! Tapahtuma oli osa Savilahti-projektia, huipputiimi Lintula-Ylinen-Pietikäinen-Lappalainen ja Anya Pro. Anya Pro vastasi tapahtumatuottamisesta, mm. ohjelmistosuunnittelusta, sisältösuunnittelusta ja koordinoinnista.
https://youtu.be/GfXZpdNFyps

www.savilahti.com/iloa-valoa
www.facebook.com/savilahti